Muutama juttu korjattavaksi

Onpa hyvä uutisviikko, kun kaikista vaaliteemoistani pukkaa uutisia, jotka paljastava pienempää tai suurempaa viilattavaa nykytilanteesta.

• Energiajärjestö IEA: Fossiilienergian tukien poisto tekisi hyvää taloudelle ja ympäristölle

”IEA:n selvityksen mukaan fossiilisten polttoaineiden tuki ylitti viime vuonna selvästi yli 300 miljardia euroa mutta uusiutuvien energioiden tuki jäi noin 40 miljardiin euroon.

Selvityksessä lasketaan, että fossiilisten polttoaineiden tuen poistaminen vuoteen 2020 mennessä leikkaisi maailmanlaajuista energian kysyntää viisi prosenttia ja vähentäisi hiilidioksidipäästöjä kuusi prosenttia.”

Harvoin tarjoillaan näin helppoja päästövähennystapoja. Tässähän saa olla melkein iloinen ja optimistinen, heh. Tästä aiheesta olisi kyllä huippua saada vielä Suomi-kohtainen selvitys ja visualisointi.

• Perinteiset mies- ja naisroolit jyräävät lastenlauluissa

Päivän mittaan kuulemissaan ja laulamissaan lauluissa lapsi kohtaa usein maailman, jossa miehillä ja naisilla on perinteiset sukupuoliroolit. Pojat ovat lauluissa edelleen aktiivisia ja tytöt passiivisia. Kun tytöt laulavat, niin pojat soittavat. —

– Suomalaisten lastenlaulujen stereotyyppiset käsitykset sukupuolista, niiden ominaisuuksista ja sukupuolten välisistä suhteista kasvattavat lapsia tietynlaiseen ymmärrykseen. Lapsissa olisi valtava potentiaali nähdä asioita uudella tavalla. Jos lätkäisemme lapsiin käsityksiä, joita meillä on sukupuolesta, kansallisuudesta ja rodusta, menetämme sen potentiaalin, joka lapsilla olisi uudistaa meidän kulttuuriamme ja sekoittaa pakkaa, Leppänen sanoo.

Tämä on ehkä vähän hankalammin poliittisesti säädeltävissä. Toivottavasti tuo tutkimustieto leviää itsestään lasten kanssa tekemissä olevien työntekijöiden tietoon ja uusien koulutukseen.

Evira: Possujen ”kivuliasta ja järkyttävää” kastraatiota vaikea välttää

Laissa lukee, että kastraatio on toteutettava ilman, että kudoksia revitään. Mitä sillä tarkkaan ottaen tarkoitetaan, ei tunnu olevan kenenkään tiedossa. Toteutettiin kastraatio veitsellä tai ilman, aina joudutaan jotain vetämään irti. —

Turun Sanomien julkaisema uutinen possujen repimällä kuohitsemisesta sai aikaan kommenttiryöpyn MTV3:n uutisten nettisivuilla. Monet vastaajista ovat järkyttyneinä ihmetelleet brutaalia ja kivuliasta toimenpidettä.

– Onhan se possulle kivuliasta ja järkyttävää, mutta kivunlievitys maksaa, Salminen kertoo.

Aikaisemman sikakohun ja nyt kastraatiokohun myötä näyttää olevan selvää, ettei suomalainen kuluttaja tiedä tuotantoeläinten oloista.

Vaikea välttää 0n siis yhtä kuin kallis.  Tällainen asennoituminen onkin aika monen hyvän jutun tiellä. Se kertoo vähän surullista tarinaa monien ihmisten prioriteeteista. En tiedä, kertooko se tässä kuitenkin eniten lainsäätäjistä, jotka eivät ole kenties kustannussyistä saaneet aikaan sellaista lakia, jossa suoranaista kiduttamista ei sallittaisi. Yleisestä tuohtumuksesta voisi päätellä, että käytäntö ei vastaa edes kansalaisenkaan eläinoikeustajua.

Polttoaineuudistuksesta

Liikenteen päästöjen pienentämisessä on mennyt ihan kohtuullisesti viimeaikoina. Yksittäisten autojen päästöt ainakin laskivat ajettua matkaa kohden hyvin verouudistuksen jälkeen (ks. yleuutinen). Tämä on hienoa, vaikka kokonaislopputulos riippuukin sitten ajettujen matkojen pituudesta. Päästöt eivät vähene, jos autoilla lopulta ajetaan enemmän.

Yksi juttu, mikä minua on vaan harmittanut viime aikoina, on tämä polttoaineuudistus, jossa siirryttiin E10:en.

Etanoli tulee polttoaineisiin

Päästöjen vähentäminen tällä tavalla on myös hienoa ja hyvää, mutta prosessissa olisi ollut vähän toivomisen varaa.

95-oktaanisen bensan poistuminen ihmetyttää

Moni autoilija ei ole ilmeisesti tiennyt uudistuksesta mitään ja joutuu nyt selvittelemään aika lyhyellä aikataululla, kelpaako hänen autoonsa uusi polttoaine, joutuuko hän siirtymään toiseen kalliimpaan polttoaineeseen, vai pitääkö hänen myydä vanha autonsa ja mitä siitä saa.

En symppaa kauheasti autokulttuuria, mutta ei silti ole hyvää politiikkaa järjestää tällaisia yllätyksiä, vaikka hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä onkin kiire. Parempi tiedottaminen olisi näin isoissa asioissa vähimmäisvaatimus. Vielä parempi olisi, jos tällaisten kehitysten suunta olisi laajemminkin ja pidemmällä tähtäimellä kaikille selvillä. (Ehkä arvaatte jo, että haluan tässä piilokehua ilmastolakia? Jääköön se nyt tällä kertaa maininnaksi.)

Ihmiset tuskin kauheasti innostuvat ympäristöpolitiikasta, jos se assosioituu heille ikäviin, kalliisiin yllätyksiin, joiden vaikutuksiin on ollut vaikea itse vaikuttaa. Energiaveroja sentään voi välttää johonkin rajaan asti vähentämällä kulutusta, mutta tässä polttoaineuudistuksessa mahdollisuudet siihen ovat vähän mutkikkaammat. Olen iloinen siitä, että politiikalla pyritään päästövähennyksiin, mutta sen politiikan legitimiteetistä kannattaisi ympäristönkin edun vuoksi kantaa vähän enemmän huolta.

Ilmastolakihype

Ympäristöministeriö haluaa ilmastolain jo lähivuosina

Go YM! Voisitteko tarkalleen ottaen haluta sen esim. ensi vuodeksi? Tai sitä seuraavaksi edes?

Ja go Polttava Kysymys. Olen todella, todella ylpeä kaikesta, mitä me olemme kampanjassa tämän jutun eteen tehneet, joten sallinette pienen tyytyväisyyden hetken ennen töihin paluuta.

Ilmastolaki YM:n tulevaisuuskatsauksessa

Nyt on julkistettu hallinnon tulevaisuuskatsaukset.

”Tulevaisuuskatsaukset valmistellaan virkamiestyönä ministeriön kansliapäällikön johdolla. Niiden tavoitteena on tuottaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja hallitusneuvottelujen pohjaksi tilanne- ja kehitysarvioita yhteiskunnan tilasta ja poliittista päätöksentekoa edellyttävistä kysymyksistä. Katsauksen tarkasteluajanjakso ulottuu 8-10 vuoden päähän.”

YM:n katsauksesta löytyy tällainen kommentti:

”Selvitetään Suomen olosuhteisiin sopivan ilmastolainsäädännön tarve ja käynnistetään tarvittaessa sen valmistelu erityisesti päästökauppasektoreiden ulkopuolelta tulevien päästöjen hallitsemiseksi.”

Jee! Huippua, että ilmastolaki on saatu taas yhteen viralliseen paperiin. Tosin huonoa tässä on se, että noiden selvitysten teko pitäisi aloittaa jotakuinkin nyt eikä vasta tulevaisuudessa (tarkoitettaneenko tuossa seuraavaa vaalikautta). Selvitysmateriaaleja olisi ehdottoman tärkeää olla käytettävissä jo hallitusneuvotteluissa, mielellään vähän ennen.

Tässä yhteydessä myös tiedoksi, että Kansalaislobbaus tuotti tänään viidennen ilmastolakia tukevan kansanedustajan, kun Anne Kalmari, jota itsekin lobbasin, vahvisti virallisesti kantansa. Hyvin menee, mutta menköön. Tässä tapahtuman lopputiedote.

Pikakommenttina vielä kansainvälisistä ilmastoneuvotteluista; ei kovin hyvältä vaikuta. USA:n ilmastolaki näyttää olevan tosi kivikkoisella tiellä, ja ilmeisesti se voi valmistua vasta ensi vuonna. Tuntuu ikävältä, että sen keskeneräisyyttä harmiteltiin jo Kööpenhaminassa, etenkin kun silloin lohdutuksena oli, että ehkä Cancunissa sitten. Aiheesta kertoi vähän aikaa sitten Ylen Päivä tunnissa -ohjelma.

Ilmastolaki etenee

Olin tänään Polttava Kysymys -kampanjan puitteissa jälleen lobbaamassa ilmastolakia. Tämä kerta oli sikäli erityinen, että tapaamiset liittyivät järjestämäämme Kansalaislobbaus-tempaukseen, jonka aikana tavattiin kahden päivän aikana kolmisenkymmentä kansanedustajaa. Tapahtumassa tehtiin lobbaaminen julkiseksi ja kannustettiin tavallisia ihmisiä kohtaamaan vaaleissa valittuja edustajiaan. Sisällöllisenä tavoitteena oli saada uusia kansanedustajia ilmaisemaan tukensa oikeudenmukaiselle ja ilmastotiedettä noudattavalle ilmastopolitiikalle. Siinä me onnistuimmekin: jo ensimmäisen päivän aikana saimme kolme varmaa uutta tukijaa, joista voisi mainita talousvaliokunnan puheenjohtajan Jouko Skinnarin (sdp). Lisää uusia tukijoita varmistuu tänään tiistaina.

Itse pääsin tapaamaan menestyneitä demarinaisia: eduskunnan varapuhemies Tarja Filatovia ja ympäristövaliokunnan puheenjohtajaa Susanna Huovista. Molemmat ovat jo pitkään tukeneet ilmastolakia, joten keskityimme pohtimaan, mitä askeleita sen edistämiseksi pitäisi seuraavaksi ottaa. Molemmat antoivat hyviä vinkkejä jatkon kannalta ja olivat kovin kannustavaisia. Ties vaikka ilmastolaki saataisiin vielä demareidenkin vaaliohjelmaan. Jos Huoviselta ja Filatovilta kysyttäisiin, niin asiassa ei olisi mitään ongelmaa.

Päivän kolmas tapaaminen oli Anne Kalmarin (kesk) kanssa, joka ei ennestään ilmastolakia tukenut. Hyvin menneen keskustelun päätteeksi hän kuitenkin ilmoitti olevansa sen kannalla ja varmistaa nimensä tukijalistalle viikon päästä asiaan tarkemmin perehdyttyään. Tämä oli taas hyvä osoitus sille, kuinka paljon kasvokkaisilla tapaamisilla voi saada asioita eteenpäin. Kansanedustajilta pitää muistaa pyytää asioita vaalien välissäkin.

Ainoa lievää harmia aiheuttanut kansanedustaja päivän aikana oli Ben Zyskowicz, joka kävi kesken Susanna Huovisen tapaamisen heittämässä väliin harmittelunsa siitä, ettei hänen eiliset lobbaajansa olleet samanlaisia viehättäviä nuoria naisia. Kiitos vaan kohteliaisuudesta Ben, mutta tulimme puhumaan politiikkaa emmekä näyttämään naamojamme.

Haluaisin tässä yhteydessä vielä nostaa hattua Polttavan Kysymyksen ohjausryhmälle ja etenkin tapahtuman vastuuhenkilölle Väinö Frimanille. Tapahtuman järjestäminen vaati paljon työtä, mutta se oli mielestäni hyvin arvokas kannanotto paitsi tiukemman ilmastopolitiikan, myös demokratian ja avoimen vaikuttamisen puolesta. Salaiset vaalituet ja lobbaamiset tarvitsevat vastapainokseen tällaista rehellistä vaikuttamistyötä, jossa kaikille kerrotaan julkisesti, mitä halutaan, millä resursseilla siihen pyritään ja keneen yritetään vaikuttaa. Olen tosi ylpeä siitä, että meidän kampanjassamme ollaan lähestytty tätä asiaa niin suoraselkäisesti.

Henkilökohtaisesti lobbaaminen on ollut minulle voimauttavaa. Ensinnäkin tuntuu hyvältä, että kansanedustajien kanssa ylipäätään pääsee keskustelemaan, että on sellainen kontaktin mahdollisuus. Toiseksi on tärkeää päästä edistämään itselle tärkeintä asiaa, ilmastonmuutoksen torjuntaa. Kolmanneksi tapaamiset kannustavat toimimaan jatkossakin, koska niissä huomaa konkreettisesti, että itse pystyy perustelemaan visionsa varmasti, vastaamaan kansanedustajien kysymyksiin ja saamaan heitä lain kannalle tai edes harkitsemaan asiaa.

Jossain vaiheessa vaalien tullessa lähemmäksi minun pitää varmaan harkita, miten tämä lobbarin roolin ottaminen enää onnistuu. Voiko ehdokas lobata toista ehdokasta? Omassa vaalikampanjassani tulen joka tapauksessa ajamaan ilmastolain säätämistä Suomeen. Ja onhan sitä aika siistiä vaatia, kun tietää omalla työllä saaneen aikaan sen, että aika moni muukin sitä kannattaa.

Ilmastosta oikeilla sanoilla

Ilmat menee sekaisin. Jos sataisi vettä niin se olisi lämmintä. Yhtäkkinen ilmanmuuttuminen. Jossain ei oo lunta. Tulee pahaa hajuu.

Ylläolevat määritelmät ovat päiväkotilasten määritelmiä siitä, mitä on ilmastonmuutos. Sää, ilma ja ilmasto menivät kyseisessä Yle Teeman Lapset puhuvat ohjelmassa lapsille iloisesti sekaisin, eikä siinä mitään, koska ihan samalla tavalla se menee aikuisillakin. Nature -lehdessä oli vähän aikaa sitten artikkeli siitä, kuinka ihmisten usko ilmastonmuutokseen vaihtelee säätilojen mukaan. Kiinnostava tutkimustulos oli se, että ilmastotieteilijöiden jälkeen luotettavimpana ilmastotieteen lähteenä pidettiin meteorologeja, mikä kertoo taas sään ja ilmaston sekoittumisesta.

Porvari-lehdessä Mari-Leena Talvitien kehuttiin puhuvan ympäristöpolitiikasta oikeilla nimillä. Ei siitä sen enempää, mutta itse olen alkanut miettiä, missä vaiheessa julkisessa keskustelussa alettiinkaan puhua ilmastonmuutoksesta. Silloin, kun havahduin asiaan yläasteella, puhuttiin eri sanoilla: kasvihuoneilmiö, ilmaston lämpeneminen, global warming. Kasvihuoneilmiö nyt ei ollut kovin kuvaava, mutta ilmaston lämpeneminen oli. Toki se on käsitteenä suppeampi kuin ilmastonmuutos, mutta lasten määritelmiä kuunnellessa mieleeni tuli, että siinä suppeudessa on etunsakin. Lämpeneminen kun on se keskeinen pointti niissä muutoksissa, joita voimme ilmastosysteemiin odottaa.

Jos totta puhutaan, niin ihan hirveän nuorten lasten vaikeuksista käsittää ilmastonmuutosta ei mielestäni tarvitse kauheasti huolestua. Kyse on kauhean vaikeasta asiasta aikuisillekin. Siinä olen kyllä Talvitien kanssa samaa mieltä, että ympäristö- (ja minun mielestäni ilmasto)koulutukseen on kannattavaa satsata kunnolla. Ehkä on kuitenkin syytä miettiä, missä vaiheessa on sopiva hetki alkaa opettaa näin vaikeasta mutta tärkeästä asiasta, jonka toivoisi perustuvan tietoon enemmän kuin uskomuksiin.

Pieni huoleni tästä uskomisasiasta sai pienen kipinän Linnanmäellä olleesta YK:n ilmastonmuutokseen liittyvästä piirrustuskilpailun näyttelyssä. Monet työt olivat kovin hienoja ja taidokkaita, ja näytti siltä, että ilmastonmuutoksen vaikutukset ja syyt oli sisäistetty hämmästyttävän hyvin. Aloin kuitenkin niitä katsellessa miettiä, että monet niistä piirtäjistä olivat todella nuoria, että niin monimutkaisten asioiden ymmärtäminen oli todella hämmästyttävää. Toivon, että olen vain yliepäileväinen miettiessäni, kuinka hyvin asia olikaan itsenäisesti prosessoitu. Ylipäätään surullisinta on tietysti se, että niin nuoret lapset joutuvat käsittelemään tulevaisuutta ajatellessaan niin suurta ja vaarallista asiaa kuin ilmastonmuutos.

Piirrustuskilpailu sinänsä oli ajatuksena hyvä; kuvat konkretisoivat asiaa aivan eri voimalla. Siihen liittyen linkitän Tekniikka ja talous -lehden Totuus ilmastosta -kuvaraportin, jota itse pidin aika vaikuttavana esityksenä aiheesta.

Aikuisilla on varmaan kova työ selittää lapsille, mistä ilmastonmuutoksessa on kysymys. Vielä kovempi työ on toisaalta tehdä sellaista politiikkaa, etteivät pahimmat ilmastoennustukset kävisi toteen. Tässä asiassa pitäisi pyrkiä siihen, että pelottavat näkymät ja niiden nykyinen viestiminen menisivät hukkaan.

Ilmastonmuutos kohtelee miehiä ja naisia eri tavoin

Seuraava SYKEn viestintäosaston suosiollisella avustuksella kirjoitettu mielipidekirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 22.7. 2010 etusivumaininnan kera. (Aamulehti tosin oli karsinut otsikon muotoon ”Naiset kärsivät ilmastonmuutoksesta”, samoin ingressi on muutettu. Tässä siis lähettämäni, ei julkaistu ja muuteltu versio.)

Ilmastonmuutos kohtelee miehiä ja naisia eri tavoin

Ilmastonmuutos vaikuttaa eri tavalla erilaisiin ihmisiin. Kehitysmaiden naiset ovat haavoittuvaisia muuttuvien sääolojen vaikutuksille, kun esimerkiksi veden hakeminen ja polttopuun kerääminen vie entistä enemmän aikaa ja maatalouden harjoittaminen vaikeutuu. Olisi kuitenkin tärkeää miettiä myös Suomessa, mitä ilmastonmuutos merkitsee eri sukupuolille tasa-arvoisena pidetyssä maassamme.

Ilmastonmuutoksen odotetaan aiheuttavan suomalaisille joitakin suoria terveysvaikutuksia. Kuolleisuus kylmään tulee todennäköisesti vähenemään talvisin. Toisaalta viileään ilmastoon tottuneille suomalaisille tämänvuotisen kaltaiset kuumat kesät voivat muodostua terveysongelmaksi. Muualla Euroopassa helteiden vaarallisuudesta saatiin kokemusta elokuussa 2003, jolloin 30 000 – 35 000 ihmistä kuoli helteen takia. Naisten kuolleisuus oli huomattavasti yleisempää kuin miesten.

Suomessakin lämpöongelma tulee todennäköisesti koskettamaan miehiä ja naisia eri tavoilla. Korkeille lämpötiloille ovat alttiita etenkin vanhukset, joista suurin osa on Suomessa naisia. Monet heistä ovat myös leskiä, jolloin apua ei välttämättä ole lähellä. Toinen säätiloille useimmin altistuva ryhmä ovat ulkotyöntekijät, esimerkiksi maa- ja metsätaloudessa sekä rakennusalalla työskentelevät miehet. Ruumiillinen työ lisää heidän osaltaan terveysriskiä. Lisäksi alttiita korkeille lämpötiloille ovat lapset, joiden hoitovastuu on edelleenkin pääasiassa naisilla. Tämän kesän pitkien helteiden jälkeen olisikin tärkeää tutkia, millä tavalla lämpöaalto haittaa miehiä ja naisia, ja miten haittoja voitaisiin parhaiten vähentää.

Talvisin ulkona liikkumisessa saattaa olla sukupuolieroja. Metsäntutkimuslaitos on arvioinut ilmastonmuutoksen heikentävän etenkin naisten mahdollisuuksia pitää yllä hiihtoharrastusta, koska matalamman tulotason takia heillä ei ole mahdollisuuksia matkustaa pitkiä matkoja hiihtoladuille. Toisaalta miehiä saattavat uhata entistä heikommat jäät. Miehet liikkuvat jäillä naisia useammin, ja he ovat siten myös todennäköisin uhri talviselle hukkumiselle.

Ilmastonmuutos iskee pahimmin köyhien maiden ihmisiin ja vauras Suomi on ilmastonmuutoksen vaikutuksia arvioitaessa paremmassa asemassa moniin muihin maihin verrattuna. Väestön sisällä on kuitenkin varallisuuseroja, jotka voivat vaikuttaa siihen, kuinka paljon esimerkiksi voimistuvien sääilmiöiden aiheuttamat kustannukset vaikuttavat eri ihmisiin. Sukupuolten välilläkin on eroa: vuonna 2008 kaikkien työssäkäyvien kuukausittaiset kokonaisansiot olivat miehillä keskimäärin 3 183€ ja naisilla 2 575€. Ilmastonmuutoksen haittojen kustannukset saattavat olla naisille suhteellisesti suurempia. Toisaalta kustannusvaikutusten kohdentuminen riippuu myös omistusten määrän jakautumisesta sukupuolten kesken. Suomalainen työvoima on lisäksi jakautunut jyrkästi mies- ja naisvaltaisiin aloihin. Jos jokin ala kärsii tai hyötyy ilmastonmuutoksen vaikutuksista, saattavat sukupuolivaikutuksetkin tällöin olla huomattavia.

Suomi on korostanut sukupuolinäkökulman huomioimista kehitysyhteistyössään. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia suomalaisiin miehiin ja naisiin ei kuitenkaan ole juuri tutkittu. Nyt pitäisikin alkaa pikaisesti tuottaa tietoa siitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa erilaisiin ihmisryhmiin, jotta voisimme valita tehokkaimmat ja vaikuttavimmat toimenpiteet sopeutuaksemme muutokseen.

Hanna Hakko
korkeakouluharjoittelija
Suomen ympäristökeskus
(kirjoittaja osallistuu ensi vuonna julkaistavan ilmastoaiheisen verkkopalvelun artikkelituotantoon)

Oma pesä puhtaaksi

Julkaistu Aamulehdessä toukokuussa 2010.

Oma pesä puhtaaksi

Ilmastopolitiikassa eletään kiinnostavia aikoja. Lukuisat kunnat ovat ottaneet itselleen kunnianhimoisia tavoitteita päästöjensä vähentämisestä, ja valtioneuvosto lupaa ilmasto- ja energiapoliittisessa selonteossaan vuodelle 2050 vähintään 80% pienempiä päästöjä vuoteen 1990 verrattuna. Kansainväliset ilmastoneuvottelut eivät joulukuussa vielä tuottaneet toivottua tulosta, mutta edistysaskeleitakin otettiin, ja monet maat lupasivat paljon.

Kuitenkin kaikilla näillä tasoilla käytävässä keskustelussa ja itse politiikassa ilmenee vakavaa vastuunsiirtoa, joka voi tehdä lupaukset tyhjiksi. Muiden toivotaan tekevän enemmän kuin mihin itse ollaan valmiita.

Kestosuosikki vastuunsiirtoargumentoinnissa on kansainvälisen ilmastopoliittisen keskustelun Kiina-ilmiö: ”Ei meidän kannata, kun Kiinassa (ja/tai USA:ssa) ne isot ratkaisut vasta tehdään”. Tämä siitä huolimatta, että keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on maailman kolmanneksi suurin – keskivertokiinalaisen päästöt suomalaisen tuprutuksista on vain noin kolmasosa. Puhumattakaan siitä, kummalla on enemmän elintasoa ja maksukykyä. Tai siitä, että Kiina tuottaa huomattavan suuren osan hyödykkeistään vientiin ja siten ottaa muiden kulutuksen päästöt omiin tilastoihinsa.

Takaisin Suomeen. Valtioneuvon pitkän tähtäimen päästövähennystavoitteet kuulostavat ensikuulemalta hienoilta, ja voisi ajatella, että niiden myötä tulemme kantamaan oman vastuumme. Herää kuitenkin kysymys: mitä valtuuksia nykyisillä päättäjillä on luvata toimia seuraavan kymmenen kansanedustaja- ja hallitusjoukon puolesta? Pelkkien sanojen avulla ei paljoakaan, jos rehellisiä ollaan.

Myös monet kunnat ovat kirjoittaneet omia ilmastostrategioitaan. Vallitseva trendi niissäkin on, että suurimpien päästövähennysten pitäisi toteutua vasta seuraavien päättäjien hallitessa.

Muiden puolesta on ilmeisen helppo puhua. Toisinkin voisi tehdä; esimerkiksi Suomen kunnista Vantaa on jo päättänyt ryhtyä todenteolla toimeen vähentämällä ilmastopäästöjään joka vuosi sovitun määrän, 5%. Valtion tasolla saman asian ajaisi ilmastolaki, jollainen on jo voimassa Britanniassa. Laki on saanut aikaan ministeriöiden välisen myönteisen päästövähennyskilvoittelun, ja elinkeinoelämä on tyytyväinen ennustettavaan toimintaympäristöön. Laki velvoittaa kaikkia tekemään osansa, ja se on aina tehokkaampi ohjauskeino kuin pelkkä jonkun aiemmin esittämä toive.

Ilmastotieteen mukaan globaalit päästöt on saatava laskuun vuonna 2015. Vaatimusta ei täytetä, jos kaikki jäävät odottamaan, että joku muu kantaa vastuun.

Hanna Hakko
Tampereen vihreiden nuorten varapuheenjohtaja

Ydinasioita

Uudet ydinvoimaluvat, uusi blogi, uudet kujeet.

Eduskunnan enemmistö (= Kokoomus, Keskusta, RKP, puolet SDP:stä ja hajanaisia edustajia kaikista paitsi Vihreistä) antoi tänään tukensa kahdelle uudelle ydinvoimalalle. Tilanne oli näyttänyt huonolta jo pitkään, mutta kyllä se vain kirpaisee.

Näin ympäristöpolitiikan opiskelijana kiitosta voi antaa lähinnä siitä, että tässä prosessissa riittää reilusti tutkittavaa. Aika paljon kun meni pieleen:

• virheelliset sähköntarve-ennusteet ja jopa niistä tehdyt virheelliset johtopäätökset ydinvoiman tarpeesta
• keskeisen valmistelijan ilmeinen jääviys
• mietinnön antaneen valiokunnan puheenjohtajan jääviys
• ennätyksellisen kiireellinen valmistelu seurausten kauaskantoisuuteen nähden
• väitteet taloudellisten panostusten yksityisyydestä, vaikka mahdollisen onnettomuuden vastuu on painavasti valtion harteilla
• ydinvastuulain kansainvälisen hyväksyttämisen keskeneräisyys
• asiantuntijatietojen sivuuttaminen
• ja ties mitä muuta.

Lauri Myllyvirta teki Greenpeacen blogissa hyviä huomioita siitä, miten ydinvoiman kannattajat suhteutuvat sitovien päästövähennysten kannattajiin. Enimmäkseen ne, jotka äänestivät kyllä ydinvoiman puolesta, eivät siis kannata suunnitelmallista, ennakoitavaa ja riittävän kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Osa vastustuksesta liittynee toki epäluuloon laki-instrumenttia kohtaan, joskin epäluuloa on pyritty hälventämään selvittämällä, että ilmastolaki ei sulje pois taloudellisia ohjauskeinoja, joilla vähennyksiä käytännössä voitaisiin suunnata.

Ydinvoiman puoltajat pyrkivät siis pitkälti määrittelemään omat motiivinsa ympäristön, tässä tapauksessa ilmastonsuojelun kautta. Kokoomus on tietysti tehnyt tätä brändäystä koko puolueensa osalta viiden miljoonan vihreän sävyn merkeissä muutenkin tänä vuonna. En tiedä, missä määrin tämä oikeasti uppoaa vihreiden ja muiden ympäristötoimijoiden ulkopuolella, mutta härskiä toimintaahan se on. Sinänsä on kyllä kiinnostavaa huomata, että puolueiden viestintä noudattelee tässä jotakuinkin samansuuntaista linjaa yritysten ympäristöviestinnän kanssa. Siinä missä aiemmin ympäristö sivuutettiin tai todettiin, että muut arvot ovat tärkeämpiä, niin nykyään painotetaan lähinnä oman toiminnan erinomaisuutta ja ekologisuutta niin vilpittömään tyyliin, että hirvittää.

Toinen asia, mistä tässä voisi tietysti yrittää löytää hyvää on se, että populismista ei sinänsä voi olla kyse, kun päätöksessä mentiin niin räikeästi kansalaisten enemmistön toiveita vastaan. Onko tämä nyt sitä poliittista johtajuutta, mitä on peräänkuulutettu?

Elän toivossa, että EU ottaa pian tähän tilanteeseen kantaa. Tai että markkinatilanne ajaa nyt luvan saaneiden reaktoreiden ohi. Moneen suomalaiseen poliitikkoon ei paljon tunnu voivan toivoa laittaa.