Seksivalistus kuuluu kaikille

Oheinen kirjoitus julkaistiin Opettaja-lehdessä 29.10.2010. Sähköinen versio täällä.

Seksikasvatus kuuluu kaikille

Syksyn aikana on keskusteltu paljon seksuaalivähemmistöistä koulumaailmassa. Ylen uutisoinnin mukaan monissa kouluissa seksuaalisuuden moninaisuutta ei oppituntien sisällöissä näy. Asiallinen tieto jää hiljaisuuden kulttuurin vuoksi käsittelemättä, jolloin homoseksuaalisuudesta puhuminen jää kouluissa homottelijoiden käyttämiksi haukkumasanoiksi.

Seksuaalisuuteen liittyvänä kiusaaminen on ongelma sinänsä, mutta myös luokkahuoneissa eri tavoin suuntautuneet lapset ja nuoret jäävät eriarvoiseen asemaan. Koulujen seksikasvatus on auttamattoman heterokeskeistä. Monet lähtevät peruskoulusta ajatellen, ettei esimerkiksi naisten välisessä seksissä tarvita ehkäisyä, kun raskaaksi ei voi tulla. Historiasta peritty AIDS-pelko takaa homoseksuaalisille pojille vähän enemmän valistusta, monesti tosin muiden kuin koulun toimesta.

Tilanne on kiusallinen monestakin syystä. Ensinnäkin seksitautien ehkäisy on yhteiskunnallisesti ja inhimillisesti kestävämpi ratkaisu kuin tautien hoito. Toiseksi kaikkien seksuaalisuuksien edustajilla pitäisi olla oikeus yhtäläisiin mahdollisuuksiin pitää terveydestään huolta. Se edellyttää tietoa, jota tällä hetkellä ei helpolla saa. Kolmanneksi seksuaalisuuden toteuttamisen tavat, jotka monesti liitetään seksuaalivähemmistöihin, ovat asioita joita myös heteroiksi itsensä kokevat nuoret voivat harrastaa. Myös he tarvitsevat tietoa esimerkiksi suu- ja anaaliseksin vaatimasta ehkäisystä.

Ennen kuin opettajat voivat opettaa kaikkia, on heidän opittava itse nykyistä paremmin, millaisia tarpeita oppilailla on. Nykyiset opettajat tarvitsevat täydennyskoulutusta. Opetussuunnitemien perusteita uudistettaessa on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen käsittely selkeästi kirjattava peruskoulun oppimäärään.

On arvioitu, että homoseksuaaleja olisi väestöstä noin kuusi prosenttia. Näin ollen useimmalla koululuokalla on joku, joka on ja tuntee olevansa homo. Peruskoulun pitäisi olla kaikkia varten, ja nuorten tulee saada tietoa kaikesta seksiin liittyvästä avoimesti ja ilman ennakkoluuloja.

Asunnottomien tilanne paranemassa

Haluan vaan nopeasti siteerata Ympäristöministeriöltä tullutta iloista tiedotetta:

Kolmessa vuodessa saadut kokemukset osoittavat, että pitkäaikaisasunnottomuutta voidaan vähentää reilusti ja saada yhteiskunnalle mitattavissa olevia säästöjä. ”Ohjelmassa on kehitetty uusia käytäntöjä, joilla voidaan parantaa kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten elämää”, asuntoministeri Jan Vapaavuori totesi Valtakunnallisessa asunnottomuusseminaarissa Lahdessa.

Vuonna 2008 hallitus asetti tavoitteeksi pitkäaikaisasunnottomuuden puolittami­sen vuoden 2011 loppuun mennessä. Ohjelman lähtökohtana on ollut asunto ensin -periaatteen johdonmukainen soveltaminen. Periaate on toiminut odotetulla tavalla: asumisen järjestyminen ja elämän puitteiden kohentuminen herättää myös motivaation kuntoutumiseen. Vuoden 2011 loppuun mennessä on uusia asuntoja ja tukiasuntoja saatu käyttöön 1600.

Ohjelman tulokset näkyvät jo nyt asunnottomien palvelujärjestelmän toiminnassa. Uusien asumisyksiköiden myötä asunnottoman henkilön käytössä olevat vaihtoehdot ovat lisääntyneet ja kalliita laitossijoituksia on voitu vähentää.
—

Investoiminen asunnottomuuden vähentämiseen tuottaa suoraan mitattavissa olevaa taloudellista säästöä. Tampereen teknillisen yliopisto tekemä selvitys Härmälän tehostetun tukiasumisen yksiköstä kertoo, että tehostettu tukiasuminen toi vuositasolla yhtä asukasta kohti säästö keskimäärin noin 14 000 euroa, kun vertailtiin aiemmin asunnottomina olleiden 15 asiakkaan palvelujen käyttöä ennen ja jälkeen tukiasumisen. Näissä kustannuslaskelmissa ei ole huomioitu muita yksilötasolla tapahtuvia positiivisia muutoksia kuten mahdollista kuntoutumista takaisin työelämään ja sitä kautta lisääntyviä verotuloja.

Tämä on minusta ihan tosi siistiä ja toivoa herättävää. Tämä puhuu mielestäni paljon myös perustulon puolesta. Vähimmäisten elämisen puitteiden saaminen kuntoon laittaa liikkeelle hyvän kierteen, jossa ihminen pystyy itse pitämään itsestään parempaa huolta. Uskon, että tämä on myös onnellisuuspoliittisesti kannatettavinta.

Eroon kirkosta

Olen tällä viikolla törmännyt politiikassa vaikuttaviin uskovaisiin niin hyvässä kuin pahassakin.

Maahanmuuttajaneuvoston järjestämässä koulutus- ja keskustelutilaisuudessa tiistaina olin otettu kristillisdemokraattien vilpittömästä ja avoimesta suhtautumisesta maahanmuuttajiin ja erityisesti pakolaisiin. Auttamisen halu vaikutti aidolta, ja tulin ajatelleeksi, että uskolla on todella hyvätkin yhteiskunnalliset vaikutuksensa. Myötätuntoa vaikeissa tilanteissa oleviin ihmisiin ei ole koskaan ollut liikkeellä liikaa.

Jatkoin iltaani Homoillan parissa. Vaikka homojen ihmisoikeuksien vastustajat eivät sinänsä tuoneet keskusteluun kauheasti uusia näkemyksiä, olin silti häkeltynyt, kuinka tässäkin vastustus oli niin vilpitöntä. Uskovaisten myötätunto on toisinaan valitettavan valikoivaa. Kokoomuksessakin näyttää olevan vielä sellaista linjaa, että ihmisoikeudet ovat niin sanotusti omantunnon kysymys, ja yksilöiden yhdenvertaisuus lain edessä jää toissijaiseksi arvoksi.

Kirkon sisäisiin kantoihin on tietysti paha vaikuttaa ulkoapäin, ja onhan siellä ennestäänkin hyviä tyyppejä jotka yrittävät saada tässäkin asiassa edistystä aikaan. Nyt ikävältä tuntuu lähinnä se, että tuollainen kirkko on edelleen meidän valtionkirkkomme verotusoikeuksineen kaikkineen. Tuo kirkko saa myös kastaa lapset jäsenikseen, eikä eroaminen onnistu ennen täysi-ikäisyyttä ilman vanhempien lupaa. Voiko se olla oikein tai hyväksi?

Minun puolestani kirkko saa päättää itse, siunaako se homoparit vai ei, pitäkööt itsemääräämisoikeutensa sen suhteen. Kirkko voisi vastavuoroisuuden hengessä silloin hyväksyä sen, jos me muut haluamme, että meidän lakimme esimerkiksi avioliiton ja adoption suhteen ovat tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia ja ihmisoikeuksia kunnioittavia.

Jokohan nyt aika olisi kypsä alkaa todella ajaa valtion ja kirkon erottamista toisistaan?

Polttoaineuudistuksesta

Liikenteen päästöjen pienentämisessä on mennyt ihan kohtuullisesti viimeaikoina. Yksittäisten autojen päästöt ainakin laskivat ajettua matkaa kohden hyvin verouudistuksen jälkeen (ks. yleuutinen). Tämä on hienoa, vaikka kokonaislopputulos riippuukin sitten ajettujen matkojen pituudesta. Päästöt eivät vähene, jos autoilla lopulta ajetaan enemmän.

Yksi juttu, mikä minua on vaan harmittanut viime aikoina, on tämä polttoaineuudistus, jossa siirryttiin E10:en.

Etanoli tulee polttoaineisiin

Päästöjen vähentäminen tällä tavalla on myös hienoa ja hyvää, mutta prosessissa olisi ollut vähän toivomisen varaa.

95-oktaanisen bensan poistuminen ihmetyttää

Moni autoilija ei ole ilmeisesti tiennyt uudistuksesta mitään ja joutuu nyt selvittelemään aika lyhyellä aikataululla, kelpaako hänen autoonsa uusi polttoaine, joutuuko hän siirtymään toiseen kalliimpaan polttoaineeseen, vai pitääkö hänen myydä vanha autonsa ja mitä siitä saa.

En symppaa kauheasti autokulttuuria, mutta ei silti ole hyvää politiikkaa järjestää tällaisia yllätyksiä, vaikka hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä onkin kiire. Parempi tiedottaminen olisi näin isoissa asioissa vähimmäisvaatimus. Vielä parempi olisi, jos tällaisten kehitysten suunta olisi laajemminkin ja pidemmällä tähtäimellä kaikille selvillä. (Ehkä arvaatte jo, että haluan tässä piilokehua ilmastolakia? Jääköön se nyt tällä kertaa maininnaksi.)

Ihmiset tuskin kauheasti innostuvat ympäristöpolitiikasta, jos se assosioituu heille ikäviin, kalliisiin yllätyksiin, joiden vaikutuksiin on ollut vaikea itse vaikuttaa. Energiaveroja sentään voi välttää johonkin rajaan asti vähentämällä kulutusta, mutta tässä polttoaineuudistuksessa mahdollisuudet siihen ovat vähän mutkikkaammat. Olen iloinen siitä, että politiikalla pyritään päästövähennyksiin, mutta sen politiikan legitimiteetistä kannattaisi ympäristönkin edun vuoksi kantaa vähän enemmän huolta.