Kulunut viikko oli niin täynnä kaikkea jännää, että pieni katsaus tekemisiini voisi olla ihan paikallaan.
Maanantaina olin toista kertaa käymässä MY:n degrowth-opintopiirissä. Aihe on ollut kovasti pinnalla mm. ViNOssa viime aikoina. Henkilökohtaisesti taisin kiintyä eniten Timo Järvensivun keksimään agrowth-käsitteeseen, joka merkitsee taloudellisen kasvun sivuuttamista ja keskittymistä mieluummin suoraan ympäristöön, hyvinvointiin jne. Minäkin pitäisin sitä hedelmällisenä lähtökohtana.
Viimeisimmässä opintopiirissä pohdittiin mm. Jevonsin paradoksia: kun tehokkuus kasvaa ja tuotetuihin hyödykkeisiin voidaan käyttää vähemmän materiaalia, käytetään saavutettu tehokkuus säästön sijaan tuotannon ja kulutuksen kasvattamiseen. Ongelma on varmaan oikea, mutta en oikein näe, että sen takia pitäisi sinänsä alkaa vastustaa tehokkuutta. Mm. ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii sekä tehokkuutta että kulutuksen vähentämistä samaan aikaan. Kulutuksen vähentäminen vaatii myös kulttuurin muutosta ja ympäristöpoliittista tutkimusta, jotta saisimme selville, miten ihmisten kulutushalukkuutta ja materiaalisten tarpeiden kokemista voitaisiin vähentää.
Tiistaina kävin tenttimässä ympäristöpolitiikasta välineitä ja vaikutuskeinoja. Olin lukenut tenttiin vertailevaa tutkimusta EU-maiden politiikkavälineistöstä, sekä Suomen ympäristöpolitiikan historian. Toistaiseksi meillä on saatu parhaat tulokset aikaan saasteiden vähentämisessä niin, että tavoitteita, keinoja ja aikatauluja on pohdittu laajoissa komiteoissa. Sen sijaan luonnonsuojelu on ollut vaikeaa, eikä konsensuspolitiikkaa ole voitu harjoittaa. Siinä olisikin jatkossa kehittämistä. Lisäksi Suomi on ilmeisesti ollut ympäristöverotuksen pioneeri. Funfactina vertailussa kävi myös ilmi, että EU:ssa ja Australiassa vasemmistopuolueet ovat edistäneet ympäristöverotusta ympäristöekonomistien suositusten mukaan reippaasti paremmin kuin oikeistopuolueet, vaikka ay-liike toisinaan innostuukin elinkeinoelämän järjestöjen kanssa ympäristöpolitiikkaa vastustamaankin.
Keskiviikkona opiskelin luokkaa, siitä fiiliksiä Virnun blogissa. Kävin myös Tampereen seudun vihreiden naisten kanssa Tampereen Tyttöjen Talossa. Oli todella arvokasta kuulla oman kaupungin tyttöjen ongelmista oikealta ihmiseltä, joka on koko ajan siellä paikalla auttamassa heitä. Kuulimme kiusaamisesta, seurustelun ja seksisuhteiden vaikeuksista, isistä ja miehistä jotka eivät päästä tyttöjään ja vaimojaan liikkeelle. Luulen, että tässä asiassa ongelmat ja puutteet ovat aika pitkälle kulttuurissa, asenteissa ja tavoissa. Yhteiskunnallisesti minua harmittaa aiheeseen liittyen tällä hetkellä se, että terveystiedosta ollaan vähentämässä tunteja oppiaineuudistuksessa. Se on juuri se aine, jossa sukupuoli/seksuaalisuusasioille pitäisi olla aikaa. Tällä hetkellähän sitä ei selvästikään ole tarpeeksi, joten saa nähdä mitä vähentäminen aiheuttaa.
Toisaalta, vastapainoksi valistuksen epähenkilökohtaisuudelle, Tyttöjen Talo tuntui ehkä juuri siksi niin hyvältä ja koskettavalta paikalta, että siellä oli tarjolla sukupuolisen viiteryhmän sisällä käytävää keskustelua, kokemusten ja tuen jakamista ja henkilökohtaista apua. Se oli ihana turvapaikka. Tietenkään silläkään ei ollut tarpeeksi resursseja vastata kaikkien tarpeisiin. Saimme vinkiksi myös kiinnittää huomiota nuorisotalojen sukupuolittuneisuuteen. Tyttöjen Talon pitäjän mukaan ne palvelevat enemmän poikia, ja se näkyy myös käyttäjätilastoissa.
Torstaina hioin ViNOn ympäristöpoliittista linjapaperia. Siitä myöhemmin sitten, kun se valmistuu! Kävin myös NaMin (nais- ja miestutkijoiden) illanistujaisissa, mikä oli varsin terapeuttista. Pelasimme hienoa antifeministibingoa. ”Mitä te naiset valitatte, saittehan jo äänioikeuden”, haha!
Torstaina ja perjantaina olin myös töissä Työelämäntutkimuspäivillä. Opin, että työelämässä epävarmuuden kokeminen ei ole ollut viimeksi 2008 asiaa kysyttäessä mitenkään erityisen matalalla tasolla, vaikka julkisesta keskustelusta olisi niin voinut päätellä. Yleensä epävarmuuden kokeminen syntyykin lähinnä työttömyyskokemuksista ja kasvaa lamojen aikana. Olin myös avustajana työryhmässä, jossa kerrottiin tutkimustuloksia sanomalehtien toimituksista (miehet työnnetään nopeasti eteenpäin naisia vähemmällä työkokemuksella), perheiden tekemistä joustoista työssä perhe-elämän eduksi (naiset luopuvat tai laimentavat omia uriaan), tekniikan alan sukupuolittuneista diskursseista ja homososiaalisuudesta. Hyvin kiintoisaa. Myönteisenä tiedonmurusena saimme kuulla, että nuoremmat työelämän sukupolvet alkavat olla sellaisia, että isätkin antavat perheelle enemmän painoa, joskus jopa töiden kustannuksella. Hyvä suunta siis. Loppupaneelissa vielä haukuttiin nuoria pullamössösukupolveksi. Edellisenä päivänä oli julkaistu akavalaisten nuorten asennetutkimus, jossa kerrottiin esim. seuraavaa: ”Tärkeintä on saada parantaa omaa osaamistaan ja toteuttaa mielekkäitä asioita hyvien työkaverien yhteisössä, jossa on reilu ja avoin ilmapiiri.” Ihan kohtuullista minusta.
Nyt viikonloppuna olen alkanut opiskella seksuaali- ja sukupolvien tilannetta työelämässä ja hioa nettisivujani julkaisukuntoon. Voitte odottaa jännityksellä, sillä Riikka Kunnari on tehnyt minulle tosi kauniit sivut.
Näkyvä käsi 