Arkisto | Sosiaalipolitiikka RSS feed for this section

Viikkokatsaus: taloutta, ympäristöpolitiikkaa, tyttöjä ja työelämää

7 Mar

Kulunut viikko oli niin täynnä kaikkea jännää, että pieni katsaus tekemisiini voisi olla ihan paikallaan.

Maanantaina olin toista kertaa käymässä MY:n degrowth-opintopiirissä. Aihe on ollut kovasti pinnalla mm. ViNOssa viime aikoina. Henkilökohtaisesti taisin kiintyä eniten Timo Järvensivun keksimään agrowth-käsitteeseen, joka merkitsee taloudellisen kasvun sivuuttamista ja keskittymistä mieluummin suoraan ympäristöön, hyvinvointiin jne. Minäkin pitäisin sitä hedelmällisenä lähtökohtana.

Viimeisimmässä opintopiirissä pohdittiin mm. Jevonsin paradoksia: kun tehokkuus kasvaa ja tuotetuihin hyödykkeisiin voidaan käyttää vähemmän materiaalia, käytetään saavutettu tehokkuus säästön sijaan tuotannon ja kulutuksen kasvattamiseen. Ongelma on varmaan oikea, mutta en oikein näe, että sen takia pitäisi sinänsä alkaa vastustaa tehokkuutta. Mm. ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii sekä tehokkuutta että kulutuksen vähentämistä samaan aikaan. Kulutuksen vähentäminen vaatii myös kulttuurin muutosta ja ympäristöpoliittista tutkimusta, jotta saisimme selville, miten ihmisten kulutushalukkuutta ja materiaalisten tarpeiden kokemista voitaisiin vähentää.

Tiistaina kävin tenttimässä ympäristöpolitiikasta välineitä ja vaikutuskeinoja. Olin lukenut tenttiin vertailevaa tutkimusta EU-maiden politiikkavälineistöstä, sekä Suomen ympäristöpolitiikan historian. Toistaiseksi meillä on saatu parhaat tulokset aikaan saasteiden vähentämisessä niin, että tavoitteita, keinoja ja aikatauluja on pohdittu laajoissa komiteoissa. Sen sijaan luonnonsuojelu on ollut vaikeaa, eikä konsensuspolitiikkaa ole voitu harjoittaa. Siinä olisikin jatkossa kehittämistä. Lisäksi Suomi on ilmeisesti ollut ympäristöverotuksen pioneeri. Funfactina vertailussa kävi myös ilmi, että EU:ssa ja Australiassa vasemmistopuolueet ovat edistäneet ympäristöverotusta ympäristöekonomistien suositusten mukaan reippaasti paremmin kuin oikeistopuolueet, vaikka ay-liike toisinaan innostuukin elinkeinoelämän järjestöjen kanssa ympäristöpolitiikkaa vastustamaankin.

Keskiviikkona opiskelin luokkaa, siitä fiiliksiä Virnun blogissa. Kävin myös Tampereen seudun vihreiden naisten kanssa Tampereen Tyttöjen Talossa. Oli todella arvokasta kuulla oman kaupungin tyttöjen ongelmista oikealta ihmiseltä, joka on koko ajan siellä paikalla auttamassa heitä. Kuulimme kiusaamisesta, seurustelun ja seksisuhteiden vaikeuksista, isistä ja miehistä jotka eivät päästä tyttöjään ja vaimojaan liikkeelle. Luulen, että tässä asiassa ongelmat ja puutteet ovat aika pitkälle kulttuurissa, asenteissa ja tavoissa. Yhteiskunnallisesti minua harmittaa aiheeseen liittyen tällä hetkellä se, että terveystiedosta ollaan vähentämässä tunteja oppiaineuudistuksessa. Se on juuri se aine, jossa sukupuoli/seksuaalisuusasioille pitäisi olla aikaa.  Tällä hetkellähän sitä ei selvästikään ole tarpeeksi, joten saa nähdä mitä vähentäminen aiheuttaa.

Toisaalta, vastapainoksi valistuksen epähenkilökohtaisuudelle, Tyttöjen Talo tuntui ehkä juuri siksi niin hyvältä ja koskettavalta paikalta, että siellä oli tarjolla sukupuolisen viiteryhmän sisällä käytävää keskustelua, kokemusten ja tuen jakamista ja henkilökohtaista apua. Se oli ihana turvapaikka. Tietenkään silläkään ei ollut tarpeeksi resursseja vastata kaikkien tarpeisiin. Saimme vinkiksi myös kiinnittää huomiota nuorisotalojen sukupuolittuneisuuteen. Tyttöjen Talon pitäjän mukaan ne palvelevat enemmän poikia, ja se näkyy myös käyttäjätilastoissa.

Torstaina hioin ViNOn ympäristöpoliittista linjapaperia. Siitä myöhemmin sitten, kun se valmistuu! Kävin myös NaMin (nais- ja miestutkijoiden) illanistujaisissa, mikä oli varsin terapeuttista. Pelasimme hienoa antifeministibingoa. ”Mitä te naiset valitatte, saittehan jo äänioikeuden”, haha!

Torstaina ja perjantaina olin myös töissä Työelämäntutkimuspäivillä. Opin, että työelämässä epävarmuuden kokeminen ei ole ollut viimeksi 2008 asiaa kysyttäessä mitenkään erityisen matalalla tasolla, vaikka julkisesta keskustelusta olisi niin voinut päätellä. Yleensä epävarmuuden kokeminen syntyykin lähinnä työttömyyskokemuksista ja kasvaa lamojen aikana. Olin myös avustajana työryhmässä, jossa kerrottiin tutkimustuloksia sanomalehtien toimituksista (miehet työnnetään nopeasti eteenpäin naisia vähemmällä työkokemuksella), perheiden tekemistä joustoista työssä perhe-elämän eduksi (naiset luopuvat tai laimentavat omia uriaan), tekniikan alan sukupuolittuneista diskursseista ja homososiaalisuudesta. Hyvin kiintoisaa. Myönteisenä tiedonmurusena saimme kuulla, että nuoremmat työelämän sukupolvet alkavat olla sellaisia, että isätkin antavat perheelle enemmän painoa, joskus jopa töiden kustannuksella. Hyvä suunta siis. Loppupaneelissa vielä haukuttiin nuoria pullamössösukupolveksi. Edellisenä päivänä oli julkaistu akavalaisten nuorten asennetutkimus, jossa kerrottiin esim. seuraavaa: ”Tärkeintä on saada parantaa omaa osaamistaan ja toteuttaa mielekkäitä asioita hyvien työkaverien yhteisössä, jossa on reilu ja avoin ilmapiiri.” Ihan kohtuullista minusta.

Nyt viikonloppuna olen alkanut opiskella seksuaali- ja sukupolvien tilannetta työelämässä ja hioa nettisivujani julkaisukuntoon. Voitte odottaa jännityksellä, sillä Riikka Kunnari on tehnyt minulle tosi kauniit sivut.

Asunnottomien tilanne paranemassa

18 Lok

Haluan vaan nopeasti siteerata Ympäristöministeriöltä tullutta iloista tiedotetta:

Kolmessa vuodessa saadut kokemukset osoittavat, että pitkäaikaisasunnottomuutta voidaan vähentää reilusti ja saada yhteiskunnalle mitattavissa olevia säästöjä. ”Ohjelmassa on kehitetty uusia käytäntöjä, joilla voidaan parantaa kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten elämää”, asuntoministeri Jan Vapaavuori totesi Valtakunnallisessa asunnottomuusseminaarissa Lahdessa.

Vuonna 2008 hallitus asetti tavoitteeksi pitkäaikaisasunnottomuuden puolittami­sen vuoden 2011 loppuun mennessä. Ohjelman lähtökohtana on ollut asunto ensin -periaatteen johdonmukainen soveltaminen. Periaate on toiminut odotetulla tavalla: asumisen järjestyminen ja elämän puitteiden kohentuminen herättää myös motivaation kuntoutumiseen. Vuoden 2011 loppuun mennessä on uusia asuntoja ja tukiasuntoja saatu käyttöön 1600.

Ohjelman tulokset näkyvät jo nyt asunnottomien palvelujärjestelmän toiminnassa. Uusien asumisyksiköiden myötä asunnottoman henkilön käytössä olevat vaihtoehdot ovat lisääntyneet ja kalliita laitossijoituksia on voitu vähentää.

Investoiminen asunnottomuuden vähentämiseen tuottaa suoraan mitattavissa olevaa taloudellista säästöä. Tampereen teknillisen yliopisto tekemä selvitys Härmälän tehostetun tukiasumisen yksiköstä kertoo, että tehostettu tukiasuminen toi vuositasolla yhtä asukasta kohti säästö keskimäärin noin 14 000 euroa, kun vertailtiin aiemmin asunnottomina olleiden 15 asiakkaan palvelujen käyttöä ennen ja jälkeen tukiasumisen. Näissä kustannuslaskelmissa ei ole huomioitu muita yksilötasolla tapahtuvia positiivisia muutoksia kuten mahdollista kuntoutumista takaisin työelämään ja sitä kautta lisääntyviä verotuloja.

Tämä on minusta ihan tosi siistiä ja toivoa herättävää. Tämä puhuu mielestäni paljon myös perustulon puolesta. Vähimmäisten elämisen puitteiden saaminen kuntoon laittaa liikkeelle hyvän kierteen, jossa ihminen pystyy itse pitämään itsestään parempaa huolta. Uskon, että tämä on myös onnellisuuspoliittisesti kannatettavinta.