Tag Archives: Virnu

Tukipolitiikkaa

16 Hei

Tampere jakoi tukea perusteettomasti

”Tampere on myöntänyt paikallisille nuorisojärjestöille tukea lainvastaisesti, ilmenee aluehallintoviraston tuoreesta päätöksestä.

— Esimerkiksi vuoden 2008 päätöspöytäkirjasta ilmenee, että lautakunnan myöntämästä 263 000 euron tukipotista lähes puolet, 114 000 euroa, on annettu kahdeksalle poliittiselle nuorisojärjestölle. Loput avustussummasta on jaettu 48 poliittisesti sitoutumattoman järjestön kesken.

Suurimman yksittäisen tuen saivat Tampereen kokoomusnuoret, joiden avustus oli 31 000 euroa. Demarinuoret saivat tukea 13 000 euroa. Myös vasemmistonuorten avustus oli 13 000 euroa.

Aluehallintovirasto katsoo, että poliittisten järjestöjen tuki on myönnetty epäoikeudenmukaisesti. Perusteluna on se, että niiden jäsenmäärä ei oikeuta muita suurempaan tukeen.”

Toivon hartaasti, että tämä päätös näkyy ensi vuoden tuissa, vähintään siksi, että voin lakata jauhamasta tästäkin vääryydestä ei-niin-kiinnostuneille tuttaville. Toivon myös, että poliittisten nuorisojärjestöjen tukia myös siirretään muille järjestöille sen sijaan, että vain jaetaan oikeudenmukaisemmin meidän kesken. Koska ihan rehellisesti, meidän (Tampereen vihreät nuoret) ~4000€ vuosittainen tuki on tainnut aika harvoin loppua kesken, ja me sentään oikeasti järjestämme tapahtumia, toisin kuin moni muu vastaava järjestö.

Tämä uutinen lämmitää siinä mielessä sydäntä, että tästä on Virnussakin aikanaan mielipidekirjoitusta muotoiltu ja saatu julkaistua. Kiva olla mukana hyvään päin menevissä prosesseissa.

Nimim. odotan innolla järjestöhommien jatkumista. ❤