Eroon kirkosta

Olen tällä viikolla törmännyt politiikassa vaikuttaviin uskovaisiin niin hyvässä kuin pahassakin.

Maahanmuuttajaneuvoston järjestämässä koulutus- ja keskustelutilaisuudessa tiistaina olin otettu kristillisdemokraattien vilpittömästä ja avoimesta suhtautumisesta maahanmuuttajiin ja erityisesti pakolaisiin. Auttamisen halu vaikutti aidolta, ja tulin ajatelleeksi, että uskolla on todella hyvätkin yhteiskunnalliset vaikutuksensa. Myötätuntoa vaikeissa tilanteissa oleviin ihmisiin ei ole koskaan ollut liikkeellä liikaa.

Jatkoin iltaani Homoillan parissa. Vaikka homojen ihmisoikeuksien vastustajat eivät sinänsä tuoneet keskusteluun kauheasti uusia näkemyksiä, olin silti häkeltynyt, kuinka tässäkin vastustus oli niin vilpitöntä. Uskovaisten myötätunto on toisinaan valitettavan valikoivaa. Kokoomuksessakin näyttää olevan vielä sellaista linjaa, että ihmisoikeudet ovat niin sanotusti omantunnon kysymys, ja yksilöiden yhdenvertaisuus lain edessä jää toissijaiseksi arvoksi.

Kirkon sisäisiin kantoihin on tietysti paha vaikuttaa ulkoapäin, ja onhan siellä ennestäänkin hyviä tyyppejä jotka yrittävät saada tässäkin asiassa edistystä aikaan. Nyt ikävältä tuntuu lähinnä se, että tuollainen kirkko on edelleen meidän valtionkirkkomme verotusoikeuksineen kaikkineen. Tuo kirkko saa myös kastaa lapset jäsenikseen, eikä eroaminen onnistu ennen täysi-ikäisyyttä ilman vanhempien lupaa. Voiko se olla oikein tai hyväksi?

Minun puolestani kirkko saa päättää itse, siunaako se homoparit vai ei, pitäkööt itsemääräämisoikeutensa sen suhteen. Kirkko voisi vastavuoroisuuden hengessä silloin hyväksyä sen, jos me muut haluamme, että meidän lakimme esimerkiksi avioliiton ja adoption suhteen ovat tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia ja ihmisoikeuksia kunnioittavia.

Jokohan nyt aika olisi kypsä alkaa todella ajaa valtion ja kirkon erottamista toisistaan?

Oma pesä puhtaaksi

Julkaistu Aamulehdessä toukokuussa 2010.

Oma pesä puhtaaksi

Ilmastopolitiikassa eletään kiinnostavia aikoja. Lukuisat kunnat ovat ottaneet itselleen kunnianhimoisia tavoitteita päästöjensä vähentämisestä, ja valtioneuvosto lupaa ilmasto- ja energiapoliittisessa selonteossaan vuodelle 2050 vähintään 80% pienempiä päästöjä vuoteen 1990 verrattuna. Kansainväliset ilmastoneuvottelut eivät joulukuussa vielä tuottaneet toivottua tulosta, mutta edistysaskeleitakin otettiin, ja monet maat lupasivat paljon.

Kuitenkin kaikilla näillä tasoilla käytävässä keskustelussa ja itse politiikassa ilmenee vakavaa vastuunsiirtoa, joka voi tehdä lupaukset tyhjiksi. Muiden toivotaan tekevän enemmän kuin mihin itse ollaan valmiita.

Kestosuosikki vastuunsiirtoargumentoinnissa on kansainvälisen ilmastopoliittisen keskustelun Kiina-ilmiö: ”Ei meidän kannata, kun Kiinassa (ja/tai USA:ssa) ne isot ratkaisut vasta tehdään”. Tämä siitä huolimatta, että keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on maailman kolmanneksi suurin – keskivertokiinalaisen päästöt suomalaisen tuprutuksista on vain noin kolmasosa. Puhumattakaan siitä, kummalla on enemmän elintasoa ja maksukykyä. Tai siitä, että Kiina tuottaa huomattavan suuren osan hyödykkeistään vientiin ja siten ottaa muiden kulutuksen päästöt omiin tilastoihinsa.

Takaisin Suomeen. Valtioneuvon pitkän tähtäimen päästövähennystavoitteet kuulostavat ensikuulemalta hienoilta, ja voisi ajatella, että niiden myötä tulemme kantamaan oman vastuumme. Herää kuitenkin kysymys: mitä valtuuksia nykyisillä päättäjillä on luvata toimia seuraavan kymmenen kansanedustaja- ja hallitusjoukon puolesta? Pelkkien sanojen avulla ei paljoakaan, jos rehellisiä ollaan.

Myös monet kunnat ovat kirjoittaneet omia ilmastostrategioitaan. Vallitseva trendi niissäkin on, että suurimpien päästövähennysten pitäisi toteutua vasta seuraavien päättäjien hallitessa.

Muiden puolesta on ilmeisen helppo puhua. Toisinkin voisi tehdä; esimerkiksi Suomen kunnista Vantaa on jo päättänyt ryhtyä todenteolla toimeen vähentämällä ilmastopäästöjään joka vuosi sovitun määrän, 5%. Valtion tasolla saman asian ajaisi ilmastolaki, jollainen on jo voimassa Britanniassa. Laki on saanut aikaan ministeriöiden välisen myönteisen päästövähennyskilvoittelun, ja elinkeinoelämä on tyytyväinen ennustettavaan toimintaympäristöön. Laki velvoittaa kaikkia tekemään osansa, ja se on aina tehokkaampi ohjauskeino kuin pelkkä jonkun aiemmin esittämä toive.

Ilmastotieteen mukaan globaalit päästöt on saatava laskuun vuonna 2015. Vaatimusta ei täytetä, jos kaikki jäävät odottamaan, että joku muu kantaa vastuun.

Hanna Hakko
Tampereen vihreiden nuorten varapuheenjohtaja

Ajelua

Työpaikan tauoilla on siirrytty hiljalleen ydinvoimakeskusteluista muihin aiheisiin. Tässä hieman mietittävää.

Työmatkojen kilometrikorvausten poistamista vastusti parikin tyyppiä. Lähtökohtaisesti en itse kannata tukia, jotka helpottavat kaukana työpaikalta asumista ja sinne siirtymistä henkilöautolla. Ongelmaksi tietysti muodostuu asuntojen huono saatavuus, tuolloin työntekijän muuttaminen työpaikkakunnalle on toki väistämättä hankalaa. Esille tuli myös opiskelijan tekemä kesätyö. Joo, ehkä on kohtuullista, jos silloin saa siirtymiseen tukea. Olisiko silloin mahdollista, että tuki rajattaisiinkin vain määräaikaisiin työsuhteisiin? Lisäksi haluaisin painottaa tukien jakamisessa joukkoliikenteen käyttämistä silloin, kun se on mahdollista.

Finlex: Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2010 10.12.2009/1087

Autolla kulkeva saa siis kilometrikorvausta 45 senttiä kilometriltä. Lista jatkuu muilla yksityisillä kulkuvälineillä. Mikäli joukkoliikenne kuuluu kategoriaan ”muu kulkuneuvo”, on korvaus 10 senttiä kilometriltä.

Jos liikkumista pitää tukea, tuntuisi reilummalta antaa kaikille yhtä kaukana asuville sama tuki ja antaa heidän itse harkita, mikä tapa on paras, eikä tukea erityisesti henkilöautoilua. Pikemminkin tukeen olisi mielestäni hyvä laskea ulkoisvaikutukset kunnolla mukaan ja tehdä joukkoliikenteen käyttämisestä siten houkuttelevampaa.

[EDIT] No niin, komento takaisin. Ylläoleva linkki käsittelee siis työmatkoja. Varsinaiset työmatkoihin liittyvät korvaukset löytyvät täältä: http://portal.vero.fi/public/default.aspx?nodeid=8013&culture=fi-FI&contentlan=1
Omavastuu liikkumisessa on 600€ vuodessa. Tavallaan se kuulostaa ihan hyvältä, mutta jos laskee, että töissä käy lomien jälkeen 11 kuukautta, on tukea kuukautta kohti noin 54,5€, ja jos töitä on viitenä päivänä neljän viikon ajan, tekee se päivää kohden 2,7€.

Minusta rajan voisi asettaa korkeammaksi. Veroetu pitkistä työmatkoista ei edelleenkään juuri käy järkeen tai oikeudentajuun.

Toisena liikennepoliittisena aiheena olemme keskustelleet taksialan vapauttamisesta. Joukkoon kuuluva taksihenkilö ei pitänyt ajatusta hyvänä, sillä hänen mukaansa se johtaa (ja on johtanut muissa maissa) hintojen kohoamiseen ja palvelun laadun heikentymiseen (ei esim. tunneta osoitetta, johon pitäisi mennä) mm. maahanmuuttajien tultua näyttävästi alalle. Jälkimmäinen ei sinäsä tunnu kovin ylitsepääsemättömältä asialta. Miksei taksikuskeilla voisi olla pätevyysvaatimuksena jonkinlaista kevyesti toteutettua paikallistuntemuksen testiä. Toiseksi, miksi taksikuskit eivät voisi käyttää navigaattoreita? Logistiikkafirman omistava isäni sanoi joskus, että navin kiinnittäminen tuulilasiin on kiellettyä, mikä saattaa tehdä sen käytöstä hieman vaivalloista, mutta en ole onnistunut varmistamaan tätä.

Hinta-argumenttiin kaipaisin vähän tilastoja.

Sukupuoli ja riski vakuutuslaissa

Tutkin parhaillani töissä ilmastonmuutoksen vaikutuksia vakuutusalaan, minkä yhteydessä päädyin lukemaan Suomen vakuutusyhtiölakia. Joissakin maissa vakuutusmaksuja ilmeisesti säädellään poliittisesti aika tiukasti. Tuosta laista en selailemalla sellaista mahdollisuutta löytänyt. Jatkan etsintöjä, mutta löytyipä tutkimusretkeltä eräs äkkiseltään mukavan oloinen pykälä, joka on syytä laittaa muistiin myöhempää pohdintaa varten:

Vakuutusyhtiön oikeus käyttää sukupuolta vakuutusmaksun tai etuuden laskemisessa
10 §
Riskinarviointi sukupuolen perusteella

Sukupuolen käyttäminen vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa ja siihen perustuvat suhteelliset erot vakuutusmaksuissa tai vakuutuksesta saatavissa etuuksissa ovat sallittuja vain, jos sukupuolen käyttäminen on vaikuttava tekijä vakuutusmatemaattisten tietojen ja tilastotietojen perusteella tehtävässä riskinarvioinnissa.

Riskinarviointi voi perustua vakuutusyhtiön omaan vakuutuskantaan, vakuutusyhtiöiden tai vakuutusyhdistysten vakuutuskannoista muodostettuun yhteiseen tilastoaineistoon tai yleiseen vakuutettavaa riskiä kuvaavaan luotettavaan tilastoon. Mikäli riskinarviointi perustuu vakuutusyhtiön omaan vakuutuskantaan, vakuutuskannan tulee olla riittävän laaja luotettavan riskinarvioinnin tekemiseksi.

Riskinarvioinnin tulee sisältää tilasto- ja analyysiosa sekä yhteenveto-osa. Riskinarvioinnissa tulee ilmetä, millä tavalla sukupuoli vaikuttaa kyseessä olevan vakuutettavaan riskiin sekä mikä on sukupuolten välinen suhteellinen ero vakuutettavassa riskissä. Riskinarvioinnin yhteenveto-osan tulee sisältää tiedot, joiden perusteella voidaan havaita sukupuolen merkitys määräävänä vakuutusmatemaattisena tekijänä.