Arkisto | Julkinen budjetti RSS feed for this section

Vegemarkkinat

29 syys

Minulla on parhaillaan käsissäni vetovastuu Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden ympäristöpoliittisen linjapaperin kirjoitustyöstä. Yhtenä aiheena on ruuantuotannon ympäristöhaittojen vähentäminen. Käytännössä siinä työssä on suuri paino liharuuan korvaamisessa kasvisruualla, vaikka myös lähi- ja luomuruokaa halutaan edistää. Myös kasviselintarvikkeissa pitää tehdä valintaa, esim. riisi on ekologisesti kannattavaa korvata ohralla.

ViNO ei lähtökohtaisesti suhtaudu kielteisesti sääntelyyn tai kasvisruokapäivien tyylisiin politiikkavälineisiin, mutta tällä kertaa minua kiinnostaisi pohtia, millaisia markkinavälineitä kasvisruuan edistämiseksi voitaisiin kehitellä. Eli miten kasvisruuasta voitaisiin tehdä taloudellisesti houkuttelevampaa. Tässä joitakin ideoita:

  • eläintuotannon tukien vähentäminen(/poistaminen pidemmällä tähtäimellä)
  • ateriatukien (esim. opiskelijaruokailun KELA-korvaus) porrastaminen siten, että kasvisruuan tuki olisi suurempi
  • arvonlisäveron muuttaminen niin, että kasvisperäisten elintarvikkeiden vero olisi eläinperäisten elintarvikkeiden veroa pienempi

Mitä muita mekanismeja voisi olla? Ovatko em. kolme ideaa käyttökelpoisia? Periaatteessa tukien ja verojen porrastamisessa tavoitteena on se, että ne vastaisivat kunkin tuotantontavan ekologisuutta samaan tapaan kuin energiantuotannossa tulisi verottaa energianlähteitä niiden päästöjen mukaan. Mutta pitäisikö tässä suunnata ohjauskeinot tuottajiin vai kuluttajiin, vaiko molempiin?

Sivuhuomiona;  jos tavoitellaan vain eettistä ja ekologista laadunparannusta eläintuotannon sisällä, eläintuotannon tukien siirtäminen entistä enemmän luomutuotannolle on myös varmastikin hyvä idea.

Taustaksi: maatalous kouluu tällä hetkellä EU:n päästökaupan ulkopuolisiin sektoreihin. Kokonaisuudessaan maatalous tuottaa Suomen päästöistä 8% (Tilastokeskus). Yksilötasolla hiilijalanjäljen suurimmat osat muodostuvat asumisesta, liikenteestä ja ruuasta.

Lämpöä

28 Hei

Anni Sinnemäki arvokamppailusta ja perussuomalaisten maahanmuuttolinjapaperista

Jee Anni jee! Ja jee hallitus jee: Budjettiesitys nostamassa reilusti lämmityskuluja. Tosin on syytä miettiä, miten tämä aiheuttaa eri tuloluokkiin. VATT tutki jokin aika sitten, että toistaiseksi ilmastopolitiikka on kohdellut eri asemissa olevia ihmisiä jokseenkin samanarvoisesti. No, ainahan rahojaan priorisoivat voi laskea lämpötilaa vaikka asteella, tuskin siinä hyvinvointi kauheasti laskee.

Asiasta toiseen, minä olen ollut ihan hyvällä mielellä uuden pääministerin suhteen. Ainakin SuomiAreenan puheenjohtajatentissä Mari esiintyi minusta varsin kivasti. Saapi nähdä, hän tässä vielä ehtii tehdä.

Ajelua

20 Hei

Työpaikan tauoilla on siirrytty hiljalleen ydinvoimakeskusteluista muihin aiheisiin. Tässä hieman mietittävää.

Työmatkojen kilometrikorvausten poistamista vastusti parikin tyyppiä. Lähtökohtaisesti en itse kannata tukia, jotka helpottavat kaukana työpaikalta asumista ja sinne siirtymistä henkilöautolla. Ongelmaksi tietysti muodostuu asuntojen huono saatavuus, tuolloin työntekijän muuttaminen työpaikkakunnalle on toki väistämättä hankalaa. Esille tuli myös opiskelijan tekemä kesätyö. Joo, ehkä on kohtuullista, jos silloin saa siirtymiseen tukea. Olisiko silloin mahdollista, että tuki rajattaisiinkin vain määräaikaisiin työsuhteisiin? Lisäksi haluaisin painottaa tukien jakamisessa joukkoliikenteen käyttämistä silloin, kun se on mahdollista.

Finlex: Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2010 10.12.2009/1087

Autolla kulkeva saa siis kilometrikorvausta 45 senttiä kilometriltä. Lista jatkuu muilla yksityisillä kulkuvälineillä. Mikäli joukkoliikenne kuuluu kategoriaan ”muu kulkuneuvo”, on korvaus 10 senttiä kilometriltä.

Jos liikkumista pitää tukea, tuntuisi reilummalta antaa kaikille yhtä kaukana asuville sama tuki ja antaa heidän itse harkita, mikä tapa on paras, eikä tukea erityisesti henkilöautoilua. Pikemminkin tukeen olisi mielestäni hyvä laskea ulkoisvaikutukset kunnolla mukaan ja tehdä joukkoliikenteen käyttämisestä siten houkuttelevampaa.

[EDIT] No niin, komento takaisin. Ylläoleva linkki käsittelee siis työmatkoja. Varsinaiset työmatkoihin liittyvät korvaukset löytyvät täältä: http://portal.vero.fi/public/default.aspx?nodeid=8013&culture=fi-FI&contentlan=1
Omavastuu liikkumisessa on 600€ vuodessa. Tavallaan se kuulostaa ihan hyvältä, mutta jos laskee, että töissä käy lomien jälkeen 11 kuukautta, on tukea kuukautta kohti noin 54,5€, ja jos töitä on viitenä päivänä neljän viikon ajan, tekee se päivää kohden 2,7€.

Minusta rajan voisi asettaa korkeammaksi. Veroetu pitkistä työmatkoista ei edelleenkään juuri käy järkeen tai oikeudentajuun.

Toisena liikennepoliittisena aiheena olemme keskustelleet taksialan vapauttamisesta. Joukkoon kuuluva taksihenkilö ei pitänyt ajatusta hyvänä, sillä hänen mukaansa se johtaa (ja on johtanut muissa maissa) hintojen kohoamiseen ja palvelun laadun heikentymiseen (ei esim. tunneta osoitetta, johon pitäisi mennä) mm. maahanmuuttajien tultua näyttävästi alalle. Jälkimmäinen ei sinäsä tunnu kovin ylitsepääsemättömältä asialta. Miksei taksikuskeilla voisi olla pätevyysvaatimuksena jonkinlaista kevyesti toteutettua paikallistuntemuksen testiä. Toiseksi, miksi taksikuskit eivät voisi käyttää navigaattoreita? Logistiikkafirman omistava isäni sanoi joskus, että navin kiinnittäminen tuulilasiin on kiellettyä, mikä saattaa tehdä sen käytöstä hieman vaivalloista, mutta en ole onnistunut varmistamaan tätä.

Hinta-argumenttiin kaipaisin vähän tilastoja.

Tukipolitiikkaa

16 Hei

Tampere jakoi tukea perusteettomasti

”Tampere on myöntänyt paikallisille nuorisojärjestöille tukea lainvastaisesti, ilmenee aluehallintoviraston tuoreesta päätöksestä.

— Esimerkiksi vuoden 2008 päätöspöytäkirjasta ilmenee, että lautakunnan myöntämästä 263 000 euron tukipotista lähes puolet, 114 000 euroa, on annettu kahdeksalle poliittiselle nuorisojärjestölle. Loput avustussummasta on jaettu 48 poliittisesti sitoutumattoman järjestön kesken.

Suurimman yksittäisen tuen saivat Tampereen kokoomusnuoret, joiden avustus oli 31 000 euroa. Demarinuoret saivat tukea 13 000 euroa. Myös vasemmistonuorten avustus oli 13 000 euroa.

Aluehallintovirasto katsoo, että poliittisten järjestöjen tuki on myönnetty epäoikeudenmukaisesti. Perusteluna on se, että niiden jäsenmäärä ei oikeuta muita suurempaan tukeen.”

Toivon hartaasti, että tämä päätös näkyy ensi vuoden tuissa, vähintään siksi, että voin lakata jauhamasta tästäkin vääryydestä ei-niin-kiinnostuneille tuttaville. Toivon myös, että poliittisten nuorisojärjestöjen tukia myös siirretään muille järjestöille sen sijaan, että vain jaetaan oikeudenmukaisemmin meidän kesken. Koska ihan rehellisesti, meidän (Tampereen vihreät nuoret) ~4000€ vuosittainen tuki on tainnut aika harvoin loppua kesken, ja me sentään oikeasti järjestämme tapahtumia, toisin kuin moni muu vastaava järjestö.

Tämä uutinen lämmitää siinä mielessä sydäntä, että tästä on Virnussakin aikanaan mielipidekirjoitusta muotoiltu ja saatu julkaistua. Kiva olla mukana hyvään päin menevissä prosesseissa.

Nimim. odotan innolla järjestöhommien jatkumista. ❤