Ilmastosta oikeilla sanoilla

Ilmat menee sekaisin. Jos sataisi vettä niin se olisi lämmintä. Yhtäkkinen ilmanmuuttuminen. Jossain ei oo lunta. Tulee pahaa hajuu.

Ylläolevat määritelmät ovat päiväkotilasten määritelmiä siitä, mitä on ilmastonmuutos. Sää, ilma ja ilmasto menivät kyseisessä Yle Teeman Lapset puhuvat ohjelmassa lapsille iloisesti sekaisin, eikä siinä mitään, koska ihan samalla tavalla se menee aikuisillakin. Nature -lehdessä oli vähän aikaa sitten artikkeli siitä, kuinka ihmisten usko ilmastonmuutokseen vaihtelee säätilojen mukaan. Kiinnostava tutkimustulos oli se, että ilmastotieteilijöiden jälkeen luotettavimpana ilmastotieteen lähteenä pidettiin meteorologeja, mikä kertoo taas sään ja ilmaston sekoittumisesta.

Porvari-lehdessä Mari-Leena Talvitien kehuttiin puhuvan ympäristöpolitiikasta oikeilla nimillä. Ei siitä sen enempää, mutta itse olen alkanut miettiä, missä vaiheessa julkisessa keskustelussa alettiinkaan puhua ilmastonmuutoksesta. Silloin, kun havahduin asiaan yläasteella, puhuttiin eri sanoilla: kasvihuoneilmiö, ilmaston lämpeneminen, global warming. Kasvihuoneilmiö nyt ei ollut kovin kuvaava, mutta ilmaston lämpeneminen oli. Toki se on käsitteenä suppeampi kuin ilmastonmuutos, mutta lasten määritelmiä kuunnellessa mieleeni tuli, että siinä suppeudessa on etunsakin. Lämpeneminen kun on se keskeinen pointti niissä muutoksissa, joita voimme ilmastosysteemiin odottaa.

Jos totta puhutaan, niin ihan hirveän nuorten lasten vaikeuksista käsittää ilmastonmuutosta ei mielestäni tarvitse kauheasti huolestua. Kyse on kauhean vaikeasta asiasta aikuisillekin. Siinä olen kyllä Talvitien kanssa samaa mieltä, että ympäristö- (ja minun mielestäni ilmasto)koulutukseen on kannattavaa satsata kunnolla. Ehkä on kuitenkin syytä miettiä, missä vaiheessa on sopiva hetki alkaa opettaa näin vaikeasta mutta tärkeästä asiasta, jonka toivoisi perustuvan tietoon enemmän kuin uskomuksiin.

Pieni huoleni tästä uskomisasiasta sai pienen kipinän Linnanmäellä olleesta YK:n ilmastonmuutokseen liittyvästä piirrustuskilpailun näyttelyssä. Monet työt olivat kovin hienoja ja taidokkaita, ja näytti siltä, että ilmastonmuutoksen vaikutukset ja syyt oli sisäistetty hämmästyttävän hyvin. Aloin kuitenkin niitä katsellessa miettiä, että monet niistä piirtäjistä olivat todella nuoria, että niin monimutkaisten asioiden ymmärtäminen oli todella hämmästyttävää. Toivon, että olen vain yliepäileväinen miettiessäni, kuinka hyvin asia olikaan itsenäisesti prosessoitu. Ylipäätään surullisinta on tietysti se, että niin nuoret lapset joutuvat käsittelemään tulevaisuutta ajatellessaan niin suurta ja vaarallista asiaa kuin ilmastonmuutos.

Piirrustuskilpailu sinänsä oli ajatuksena hyvä; kuvat konkretisoivat asiaa aivan eri voimalla. Siihen liittyen linkitän Tekniikka ja talous -lehden Totuus ilmastosta -kuvaraportin, jota itse pidin aika vaikuttavana esityksenä aiheesta.

Aikuisilla on varmaan kova työ selittää lapsille, mistä ilmastonmuutoksessa on kysymys. Vielä kovempi työ on toisaalta tehdä sellaista politiikkaa, etteivät pahimmat ilmastoennustukset kävisi toteen. Tässä asiassa pitäisi pyrkiä siihen, että pelottavat näkymät ja niiden nykyinen viestiminen menisivät hukkaan.

Ydinasioita

Uudet ydinvoimaluvat, uusi blogi, uudet kujeet.

Eduskunnan enemmistö (= Kokoomus, Keskusta, RKP, puolet SDP:stä ja hajanaisia edustajia kaikista paitsi Vihreistä) antoi tänään tukensa kahdelle uudelle ydinvoimalalle. Tilanne oli näyttänyt huonolta jo pitkään, mutta kyllä se vain kirpaisee.

Näin ympäristöpolitiikan opiskelijana kiitosta voi antaa lähinnä siitä, että tässä prosessissa riittää reilusti tutkittavaa. Aika paljon kun meni pieleen:

• virheelliset sähköntarve-ennusteet ja jopa niistä tehdyt virheelliset johtopäätökset ydinvoiman tarpeesta
• keskeisen valmistelijan ilmeinen jääviys
• mietinnön antaneen valiokunnan puheenjohtajan jääviys
• ennätyksellisen kiireellinen valmistelu seurausten kauaskantoisuuteen nähden
• väitteet taloudellisten panostusten yksityisyydestä, vaikka mahdollisen onnettomuuden vastuu on painavasti valtion harteilla
• ydinvastuulain kansainvälisen hyväksyttämisen keskeneräisyys
• asiantuntijatietojen sivuuttaminen
• ja ties mitä muuta.

Lauri Myllyvirta teki Greenpeacen blogissa hyviä huomioita siitä, miten ydinvoiman kannattajat suhteutuvat sitovien päästövähennysten kannattajiin. Enimmäkseen ne, jotka äänestivät kyllä ydinvoiman puolesta, eivät siis kannata suunnitelmallista, ennakoitavaa ja riittävän kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Osa vastustuksesta liittynee toki epäluuloon laki-instrumenttia kohtaan, joskin epäluuloa on pyritty hälventämään selvittämällä, että ilmastolaki ei sulje pois taloudellisia ohjauskeinoja, joilla vähennyksiä käytännössä voitaisiin suunnata.

Ydinvoiman puoltajat pyrkivät siis pitkälti määrittelemään omat motiivinsa ympäristön, tässä tapauksessa ilmastonsuojelun kautta. Kokoomus on tietysti tehnyt tätä brändäystä koko puolueensa osalta viiden miljoonan vihreän sävyn merkeissä muutenkin tänä vuonna. En tiedä, missä määrin tämä oikeasti uppoaa vihreiden ja muiden ympäristötoimijoiden ulkopuolella, mutta härskiä toimintaahan se on. Sinänsä on kyllä kiinnostavaa huomata, että puolueiden viestintä noudattelee tässä jotakuinkin samansuuntaista linjaa yritysten ympäristöviestinnän kanssa. Siinä missä aiemmin ympäristö sivuutettiin tai todettiin, että muut arvot ovat tärkeämpiä, niin nykyään painotetaan lähinnä oman toiminnan erinomaisuutta ja ekologisuutta niin vilpittömään tyyliin, että hirvittää.

Toinen asia, mistä tässä voisi tietysti yrittää löytää hyvää on se, että populismista ei sinänsä voi olla kyse, kun päätöksessä mentiin niin räikeästi kansalaisten enemmistön toiveita vastaan. Onko tämä nyt sitä poliittista johtajuutta, mitä on peräänkuulutettu?

Elän toivossa, että EU ottaa pian tähän tilanteeseen kantaa. Tai että markkinatilanne ajaa nyt luvan saaneiden reaktoreiden ohi. Moneen suomalaiseen poliitikkoon ei paljon tunnu voivan toivoa laittaa.