Olin tänään Polttava Kysymys -kampanjan puitteissa jälleen lobbaamassa ilmastolakia. Tämä kerta oli sikäli erityinen, että tapaamiset liittyivät järjestämäämme Kansalaislobbaus-tempaukseen, jonka aikana tavattiin kahden päivän aikana kolmisenkymmentä kansanedustajaa. Tapahtumassa tehtiin lobbaaminen julkiseksi ja kannustettiin tavallisia ihmisiä kohtaamaan vaaleissa valittuja edustajiaan. Sisällöllisenä tavoitteena oli saada uusia kansanedustajia ilmaisemaan tukensa oikeudenmukaiselle ja ilmastotiedettä noudattavalle ilmastopolitiikalle. Siinä me onnistuimmekin: jo ensimmäisen päivän aikana saimme kolme varmaa uutta tukijaa, joista voisi mainita talousvaliokunnan puheenjohtajan Jouko Skinnarin (sdp). Lisää uusia tukijoita varmistuu tänään tiistaina.
Itse pääsin tapaamaan menestyneitä demarinaisia: eduskunnan varapuhemies Tarja Filatovia ja ympäristövaliokunnan puheenjohtajaa Susanna Huovista. Molemmat ovat jo pitkään tukeneet ilmastolakia, joten keskityimme pohtimaan, mitä askeleita sen edistämiseksi pitäisi seuraavaksi ottaa. Molemmat antoivat hyviä vinkkejä jatkon kannalta ja olivat kovin kannustavaisia. Ties vaikka ilmastolaki saataisiin vielä demareidenkin vaaliohjelmaan. Jos Huoviselta ja Filatovilta kysyttäisiin, niin asiassa ei olisi mitään ongelmaa.
Päivän kolmas tapaaminen oli Anne Kalmarin (kesk) kanssa, joka ei ennestään ilmastolakia tukenut. Hyvin menneen keskustelun päätteeksi hän kuitenkin ilmoitti olevansa sen kannalla ja varmistaa nimensä tukijalistalle viikon päästä asiaan tarkemmin perehdyttyään. Tämä oli taas hyvä osoitus sille, kuinka paljon kasvokkaisilla tapaamisilla voi saada asioita eteenpäin. Kansanedustajilta pitää muistaa pyytää asioita vaalien välissäkin.
Ainoa lievää harmia aiheuttanut kansanedustaja päivän aikana oli Ben Zyskowicz, joka kävi kesken Susanna Huovisen tapaamisen heittämässä väliin harmittelunsa siitä, ettei hänen eiliset lobbaajansa olleet samanlaisia viehättäviä nuoria naisia. Kiitos vaan kohteliaisuudesta Ben, mutta tulimme puhumaan politiikkaa emmekä näyttämään naamojamme.
Haluaisin tässä yhteydessä vielä nostaa hattua Polttavan Kysymyksen ohjausryhmälle ja etenkin tapahtuman vastuuhenkilölle Väinö Frimanille. Tapahtuman järjestäminen vaati paljon työtä, mutta se oli mielestäni hyvin arvokas kannanotto paitsi tiukemman ilmastopolitiikan, myös demokratian ja avoimen vaikuttamisen puolesta. Salaiset vaalituet ja lobbaamiset tarvitsevat vastapainokseen tällaista rehellistä vaikuttamistyötä, jossa kaikille kerrotaan julkisesti, mitä halutaan, millä resursseilla siihen pyritään ja keneen yritetään vaikuttaa. Olen tosi ylpeä siitä, että meidän kampanjassamme ollaan lähestytty tätä asiaa niin suoraselkäisesti.
Henkilökohtaisesti lobbaaminen on ollut minulle voimauttavaa. Ensinnäkin tuntuu hyvältä, että kansanedustajien kanssa ylipäätään pääsee keskustelemaan, että on sellainen kontaktin mahdollisuus. Toiseksi on tärkeää päästä edistämään itselle tärkeintä asiaa, ilmastonmuutoksen torjuntaa. Kolmanneksi tapaamiset kannustavat toimimaan jatkossakin, koska niissä huomaa konkreettisesti, että itse pystyy perustelemaan visionsa varmasti, vastaamaan kansanedustajien kysymyksiin ja saamaan heitä lain kannalle tai edes harkitsemaan asiaa.
Jossain vaiheessa vaalien tullessa lähemmäksi minun pitää varmaan harkita, miten tämä lobbarin roolin ottaminen enää onnistuu. Voiko ehdokas lobata toista ehdokasta? Omassa vaalikampanjassani tulen joka tapauksessa ajamaan ilmastolain säätämistä Suomeen. Ja onhan sitä aika siistiä vaatia, kun tietää omalla työllä saaneen aikaan sen, että aika moni muukin sitä kannattaa.